Ajaxin ihme on taas täällä tänään – ihmeen tekijät ovat Jari Litmasen seuratovereita

Vertailuilta ei vain ole vältytty. Ei koskaan Amsterdamsche Football Club Ajaxin kanssa.

Puolivälieräpaikka Mestarien liigassa. Real Madridin kokoinen seura on kaatunut. Vastassa tuttu Juventus. Raikkaita otsikoita. Kehuja tietyistä eleganteista pelaajista. Nuoruutta. Omia kasvatteja. Tyyliä. 4–3–3. Yleistä ilahtumisia siitä, että sellainenkin seura kuin Ajax telmii isojen maiden jättien kanssa.

Paljon on siis tuttua. Hyvin ajaxmaista. Oikeastaan verrattuna jokaiseen edelliseen kertaan, kun Ajax on ollut Euroopan huipulla.

Nyt ei toki voida puhua samanlaisesta jaksosta kuin 1970-luvulla, jolloin seura voitti kolme peräkkäistä Euroopan cupia vuosina 1971–73.

Tai kuin 1990-luvun puolivälissä, jolloin Ajax oli kahdesti Mestarien liigan finaalissa – ensin voittoisasti Milania vastaan ja sitten Juvelle häviten.

Tällä kertaa Ajax on ”vasta” käynyt kaksi vuotta sitten Eurooppa-liigan finaalissa, jossa se hävisi Manchester Unitedille, ja edennyt nyt Mestarien liigassa tähän puolivälierävaiheeseen Juvea vastaan. Mihin tie sitten saattaakin katketa. Ensimmäinen osaottelu päättyi Amsterdamissa 1-1 -tasapeliin.

Ne ovat kuitenkin suhteessa tähän aikaan merkittäviä saavutuksia, ja tärkeintä on ylipäänsä, että Ajax on ollut luomassa itseään taas uudestaan – ja näyttää seuralta, joka tuntuu löytäneen terveen tavan suhtautua historiaansa.

Olla Ajax– mutta sopivasti vähän jo muutakin.

 

Yllättävän paljon kiteytyy yhteen ja samaan vuoteen 1995. Ajaxin osalta se yhdistyy totta kai ennen kaikkea myyttiseen Mestarien liigan voittoon, joka rakentui todella ajaxmaisesti.

Rakentui niin jalkapalloltaan kuin joukkueen rakenteeltaankin, jossa oli loistavia omia kasvatteja ja muita Ajaxin näköisiä pelaajia Jari Litmasen johdolla.

Samana vuonna tapahtui kuitenkin muutakin. Jalkapallomarkkinat lähtivät muuttumaan. Vuonna 1995 tehtiin ”Bosman-päätös”, joka päätyi runttaamaan ajatusta siitä, että Ajax voisi samalla tavalla rakentaa ja ylläpitää joukkueitaan.

Siirtomarkkinat kiihtyivät ja ovat sittemmin tyhjentäneet pienten hollantilaisten sisämarkkinoiden Ajaxia, ja vaikeuttaneet jatkuvan vaihtuvuuden keskellä identiteettirakennusta.

Samassa jalkapalloglobalisaatiossa pelin evoluutiokin on kiihtynyt, mikä on pakottanut koko ajan uusiutumaan ja kehittymään. Se, mikä on eilen toiminut, ei välttämättä enää toimi yhtä hyvin tänään.

Se on Ajaxin ohella haastanut koko hollantilaista ajatusta jalkapallosta, joka muodostui jo niin vahvaksi ja tunnistettavaksi, ettei sitä ollutkaan enää helppoa muuttaa ja soveltaa.

Hollanti jäi ulos ensin EM-kisoista 2016 ja sitten MM-kisoista 2018. Viime kädessä kyse oli paljon siitä, miten hollantilainen pelaajakasvatus ja valmennus enää pysyivät mukana.

Makrotasolla Ajax on kohdannut jopa radikaalin muutoksen olemuksessaan.

Aina kun se oli aiemmin menestynyt, se oli tehnyt sen suurella tavalla – hallitsemalla monessa mielessä koko jalkapallomaailmaa. Määrittämällä miten pelistä pitäisi ajatella.

Se oli jalkapallomielen suuruutta, kun pohjalla oli sellaisia ajatuksia, jotka ovat jalostaneet koko jalkapalloajattelua.

Kuvaavaa on, että kun France Football julkaisi maaliskuussa oman listansa maailman kaikkien aikojen parhaista jalkapallovalmentajista, oli kaksi Ajaxin suurta nimeä neljän parhaan joukossa.

Rinus Michels ihan listan ykkösenä ja Johan Cruyff sijalla neljä. Ajaxin 1990-luvun puolivälin suurvalmentaja Louis van Gaal oli sijalla 18.

Mutta nyt kun tätä uutta Ajaxia katsoo pelillisesti, niin se on Ajax, mutta siinä on yllättäen jopa sopivasti Atlético Madridia, fragmentoidusti valmennettuja täsmäasioita.

Pallonhallinnassa Ajax oli Mestarien liigan lohkovaiheen kymmenes, syöttöjen onnistumisprosenteissa sijalla 16. Kun Ajax otti ensimmäisellä jatkokierroksella kuuluisan 4–1 -voittonsa Real Madridista, sen pallonhallintaprosentti oli Santiago Bernabeulla vain 42,8.

Ensimmäisessä Juventus-osaottelussa se oli taas paljon klassisemmalla tavalla Ajax, mutta Torinon peli saattaa jälleen olla esimerkki uudesta, laajemmasta ajaxilaisesta työkalupakista.

Ajax ei enää hallitse jalkapallomaailmaa, mutta se hallitsee taas itseään, mikä ei se ole helpoimman prosessin tulosta.

 

Historia näyttäytyy urheilussa erilaisissa muodoissa. Juuri sellaisissa instituutiomaisissa seuroissa kuin Ajax.

Yhtäältä se luo syviä merkityssuhteita, tuo tietynlaista ikuista jatkuvuutta, vahvoja verkostoja, sosiaalista pääomaa. Se rakentaa vetovoimaa seuraa kohtaan, ja mahdollistaa suuret fanimäärät seuran takana, syventäen siten merkityssuhteita entisestään.

Toisaalta jalkapallo-Eurooppa on nyt myös täynnä seuroja, jotka ovat monia historiallisia seuroja parempia juuri historiattomuutensa myötä.

Historian painolastina voi olla hierarkioita, monimutkaisia henkilöstölabyrintteja, kankeita rakenteita, statusleikkejä ja vääränlaista romantiikkaa, kun erilaiset taustaäänet vaativat sellaista, mikä ei välttämättä ole enää helppoa toteuttaa.

Ajaxin ja Hollannin haasteena on ollut juuri se ajatus, mitä pitäisi olla. Miten jalkapalloa kuuluisi pelata. Mitä erityisesti Ajaxin pitäisi edustaa totaalisen jalkapallon syntypaikkana.

Sellainen keskustelu ruumiillistui ennen kaikkea hollantilaisen jalkapallon pitkäaikaiseen ääneen ja sieluun, 68-vuotiaana vuonna 2016 menehtyneeseen Johan Cruyffiin. Cruyff puhui, otti kantaa, vaali, väitteli, pyrki vaikuttamaan.

Hän oli monessa makrotason asiassa oikeassa, ja hänessä oli tarvittavaa ehdottomuutta. Tapa, jolla ei haettu kompromisseja, synnytti suuria jalkapalloinstituutioita. Etenkin 1970-luvusta 1990-lukuun.

Vuonna 1996 päättyneen FC Barcelonan valmennuspestin jälkeen hän oli kuitenkin enää eräänlainen vapaaherra, joka ei juurikaan tarttunut konkreettisiin rooleihin, jotka olisivat vaatineet arkista panostusta, vaan toimi omilla ehdoillaan ja keskittyi lähinnä olemaan mielipidevaikuttaja.

Suuren statuksensa kautta Cruyffilla oli valtaa niin Barcelonassa kuin Ajaxissakin. Jos Cruyff niin halusi, hän pystyi mediakontaktiensa kautta teilaamaan paljon ja monia. Siitä sai osansa valmentajat, joita Cruyff ei arvostanut, tai toimittajat, jotka olivat sattuneet kritisoimaan häntä.

Cruyff oli ristiriitainen hahmo. Milloin hänestä ja hänen kaltaisistaan hahmoista on enää 2000-luvulla ollut hyötyä, milloin haittaa? Milloin Cruyffin kaltaiset äänet ovat enää vain jarru?

Viimeiset Ajax-teotkin olivat ristiriitaisia.

Hän vaati akatemiauudistuksia, ja oli tuomassa Ajaxiin sitä porukkaa, joka sitä nyt johtaa Edwin van der Sarista Marc Overmarsiin. Cruyffin valmentajavalinta Frank de Boerkin vei Ajaxin taas neljään peräkkäiseen mestaruuteen 2011–14.

Sen jälkeen Cruyff oli tosin taas säätämässä, ja lopullinen rauha seuraan tuli vasta Cruyffin siirryttyä taas syrjään.

 

Vuoden 2019 Ajax ruumiillistuu ennen kaikkea toimitusjohtaja Edwin van der Sariin, jossa yhdistyy vanha ajaxilaisuus ja moderni maailma.

Maalivahtiuransa jälkeen hän ei halunnut vain Ajaxin maalivahtivalmentajaksi, koska se ei tarjoaisi hänelle mitään uutta haastetta, vaan hän suoritti urheilumarkkinoinnin tutkinnon ja aloitti seurajohtajauransa Ajaxin markkinointipäällikkönä.

Van der Sarin Ajax on hengeltään ajaxilaisempi kuin on tavallaan pitkään aikaan ollut. Hän on markkinointihengessä juhlistanut seuran arvoja, ja hän puhuu seuran nuorille pelaajille Ajaxin pelaajajalostushistoriasta saadakseen heidät jäämään seuraan edes vähän pidemmäksi aikaa.

Yhtä lailla hän edustaa sitä identiteettiä aidon kansainvälisyyden kautta, itsetunnolla, jossa uskalletaan katsoa myös, missä seuran pitäisi olla modernimpi ja uudistushenkisempi. Van der Sar on vieraillut maailman huippuyliopistoissa, mikä kertoo kunnianhimosta ja sisältökeskeisyydestä.

Uudistusajattelutapa alkoi markkinoinnista, mutta on van der Sarin roolin kasvamisella ulottunut jo laajemmin seuraan. Overmars toimii urheilupuolella hänen aisaparinaan.

Ajaxin organisaatiossa on ylipäänsä paljon vanhoja ajaxilaisia, mutta heillä kaikilla on myös vahvaa kansainvälistä perspektiiviä jalkapalloon.

Tuloksia muuttumisprosessista näkyy kentällä. Niin modernimpana versiona jalkapallosta, jossa uskalletaan sopivassa suhteessa vaalia omaa identiteettiä mutta myös rikkoa sitä, kuin joukkueen rakenteessakin.

Joukkueen keski-iät ovat olleet ajaxilaisia. Eurooppa-liigan finaaliin Ajax meni joukkueella, jonka keski-ikä oli 22 vuotta ja 282 päivää. Nyt se on noin 24 vuotta, mitä muutamat kokeneet, onnistuneet täsmähankinnat nostavat.

Viime aikojen kärkipään omissa kasvateissa on ollut muun muassa toppari Matthijs de Ligt, 19, ja jo talvella Romaan siirtynyt Justin Kluivert, 19.

Ajaxin uusi kansikuvapelaaja Frenkie de Jong, 21, ei ole varsinaisesti De Toekomstin kasvatti, mutta hänkin siirtyi jo 18-vuotiaana Willem II:sta Ajaxiin, ja on liikkumassa ensi kaudeksi Barcelonaan.

De Jongkaan ei sikäli ole ”romanttinen” keskikenttäpelaaja, vaan pikemminkin monen pelin vaiheen moderni pelaaja.

 

Kuvaavinta on tavallaan se, että se Ajax, jonka hyvät jaksot perustuivat ennen voimakkaasti yksittäisten valmentajien identiteettiprosesseihin Rinus Michelsistä Louis van Gaaliin, on nähnyt nyt paljonkin valmentajavaihtuvuutta.

Se kertoo sopivasta liikkumisesta konseptista kontekstiin.

Eurooppa-liigan finaalipaikka tuli Peter Boszin johdolla, ja nyt viime kauden joulukuusta lähtien on Ajaxia valmentanut Erik ten Hag, kun välissä ollut Marcel Keizer ei onnistunut roolissaan.

Ten Hag ei ollut millään tavalla sisäpiirimäinen valinta. Hän ei ole amsterdamilainen, vaan pikemminkin maalaispoika Overijsselistä. Aiempaa Ajax-taustaa hänellä ei ollut.

Hänen tärkeä mentorinsakin on jonkun suuren hollantilaisen sijaan Pep Guardiola, jonka aikaisessa FC Bayernissa ten Hag toimi kakkosjoukkueen päävalmentajana.

Ajaxin kakkosvalmentajana on nyt puolestaan valmennuksen evoluution aivan kärkipäätä edustavassa Hoffenheimissa vuosina 2015–18 toiminut Alfred Schreuder, joka palaa ensi kaudeksi siihen seuraan korvaamaan RB Leipzigiin lähtevän Julian Nagelsmannin.

Suurta maaliskuuta voidaan siis katsoa Ajaxissa kahdenlaisesta näkökulmasta. Näyttävänä saavutuksena oli Real Madridin pudottaminen.

Kenties sitäkin voimakkaampana symbolina sisällöllisesti uudenlaiselle Ajaxilla oli kuitenkin se, että niinä samoina viikkoina Ajax oli yhtäkkiä sellainen eurooppalainen jalkapalloseura, josta Hoffenheim värväsi valmentajan.

Elmo muuttuu toukokuun alussa upeaksi kuukausilehdeksi. Lisäksi Elmo alkaa julkaista suurten urheilukilpailujen ja merkittävien sarjakausien alla erillisiä erikoislehtiä. Kolmas iso uudistus on uudenlainen verkkopalvelu, josta tässä esimakua.

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Ajaxin ihme on taas täällä tänään – ihmeen tekijät ovat Jari Litmasen seuratovereita"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*