Liian hyvä naiseksi – superlahjakkuus pakotetaan hormonikuurille

Caster Semenya @. EPA-EFE/NOUSHAD THEKKAYIL

Tällä viikolla ilmestyneen Elmo-lehden kansijutussa ihmetellään kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n taktisen pelisilmän sokeutta ja ihmiskäsityksen julmuutta.

Toimituspäällikkö Jari Kupila laittaa laajassa artikkelissaan Caster Semenyan tapauksen perspektiiviin. Kupila painottaa pohdiskelussaan näkökulmaa, jonka mukaan kyseessä on asia, joka moniulotteisuudessaan olisi ansainnut laajemman tarkastelukulman kuin mitä IAAF ja urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS tapauksessa käyttivät.

Julkaisemme tässä otteita artikkelista. Koko artikkeliin pääsee käsiksi tilaamalla uudistunut Elmo-lehti tästä: https://bit.ly/2qt4eDD. Lukuoikeus digilehteen tulee kaupan päälle.

”Viime viikkoina on puhuttu paljon tästä eteläafrikkalaisesta superjuoksijasta. Mutta ei niinkään kahden olympiakullan ja kolmen maailmanmestaruuden vuoksi. Eikä siksikään, että hän täräytti yleisurheilukesän 2019 avaukseksi hurjan 800-metrisen aikaan 1.54,98 – mikä ennakoi jopa Jarmila Kratochvílován 35-vuotiaan ME-tuloksen olevan vihdoinkin vaarassa. Tai ennakoisi, mikäli Semenya voisi kilpailla kesällä 2019 myös avauskisan jälkeen…”

”Tämän poikkeuslahjakkuuden kohdalla ei ihastella sitä, mitä olemme ihastelleet Usain Boltin,Sergei Bubkan, Tirunes Dibaban, Kenenisa Bekelen, Carolina Klüftin– ja ylipäänsä kuta kuinkin kaikkien muiden yleisurheiluhistorian suurten poikkeusyksilöiden kohdalla.

Jostakin syystä lajiyhteisö ei hehkuta tätä nimeä, hänen poikkeuslahjakkuuttaan – ja koko hänen inhimilliseen tarinaansa liittyvää poikkeuksellista esikuvallisuutta.

Caster Semenya voisi olla yleisurheilulle markkinointivaltti. Laji voisi hänen kauttaan rohkaista maailman tyttölapsia uskomaan, että kyllä tässä elämässä voi pärjätä vaikka ei aivan mallilehden kansikuvatytön geeneillä syntyisikään, että erilaisuus on voimavara – ei mitään mitä pitäisi häpeillä tai peitellä. Laji on kuitenkin päättänyt antaa aivan toisen viestin. Se on surullista Semenyan kannalta, mutta myös yleisurheilun itsensä puolesta.”

”Huippu-urheilu tapaa olla poikkeusihmisten toimintaa. Huippu-urheilu on pyrkyä pois tavallisuudesta. Se on inhimillisen suorituskyvyn äärirajojen etsintää, ja siksi vaatii tekijöikseen ihmistyyppejä, jotka eivät aivan keskiarvoisella geenipankilla tai henkisellä rakenteella urheile.

Keskivertokansalaiset istuvat katsomossa. Normaaliudella – mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan – ei ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa.”

”Yleensä ihastelemme urheilukentillä näkyviä poikkeusyksilöitä. Ylistämme kenialaisten ja etiopialaisten juoksijoiden ruumiinrakennetta, joka keveydellään tuottaa ihanteelliset mahdollisuudet liikkua kestävyyslajeissa ME-tahtia. Huokailemme Usain Boltissa kehon mittasuhteita, jotka mahdollistivat poikkeuksellisella tavalla pitkän askeleen ja tehokkaan frekvenssin yhdistämisen. Caster Semenyan kohdalla ei silti juurikaan ihastella. Hänen poikkeavuudessaan on jotakin väärää. Vaikka pohjimmiltaan kyse ei ole yhtään sen kummemmasta asiasta kuin missään muussakaan niistä monista sattumanvaraisista geneettisistä erikoistapauksista, joita ihmiskunnassa ilmenee.”

”Ihmiset ovat erityisiä. Kaikki omilla tavoillaan. Jostakin syystä meillä on tapana ihastua vain tietynlaiseen erityisyyteen. Se on ihan inhimillistä, sellainen käyttäytymismalli on meissä kaikissa. Samalla meillä on myös tapana pitää tietynlaista erityisyyttä kielteisenä, tuomittavana – jopa vääränlaisena ihmisyytenä. Sellainen on lokeroitava johonkin omaan koloonsa, pois normaalien ihmisten joukosta.

Sana normaali on tässä olennainen. Tämä vaikeasti määriteltävä asia ohjaa inhimillistä elämää merkillisen paljon, vaikka lopulta emme edes tiedä mitä se sana pohjimmiltaan tarkoittaa. Ainakaan sitä emme tiedä, missä normaaliuden rajat menevät. Kun Kansainvälinen Yleisurheiluliitto IAAF teki päätöksensä Semenyan kohdalla, se samalla otti itselleen mahdottoman urakan. Se yritti määritellä normaali-ihmiselle rajat ja kylmän rauhallisesti päätti, että urheilussa normaaliuden raja menee jossakin Semenyan kaltaisten poikkeusihmisten ja muiden naisurheilijoiden välissä.”

”Caster Semenya eli lapsuutensa tyttönä, kasvoi nuoruusvuosinaan naiseksi. Hänellä on naisen identiteetti, vähät siitä, jos joku geeni on erilainen kuin suurimmalla osalla muista naisista.

Miten ihmeessä mikään urheilujärjestö voi tulla väittämään että hän on väärässä? Että hän on mies? Tai jotakin mitä kömpelösti luokitellaan”kolmanneksi sukupuoleksi” – siis jotakin mikä ei ole ihan mies, mutta ei oikea nainenkaan?”

”Miten urheilujärjestö voi kilpailuoikeuden ehtona pakottaa terveen ihmisen lääkekuurille, joka muokkaa hänen hormonitasojaan – ja millä oikeudella se kuvittelee, että kukaan lääkärietiikkaansa kunnioittava lääkäri suostuisi edes sellaista lääkitystä antamaan?”

”Viime aikojen keskustelussa on toistunut hokema siitä, kuinka vaikea tämä asia on. Siis kuinka ymmärrettävää on, että ei IAAF juuri muutakaan voinut. On kuulemma muiden urheilijoiden etu, että juuri tämä tietty geneettinen etu poistetaan menestystekijöistä. Kysymys on koko muun naisurheilun oikeusturvasta. Siksi huonokin päätös oli parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Samalla kritiikkiin vastataan haastaen: Esittäkää itse parempi tapa vetää raja miesten ja naisten väliin!

Tavallaan tämä kaikki on ymmärrettävää, mutta ei se logiikan ongelmia poista.

Miten niin muka on epäoikeudenmukaista, että joku saa syntymässä geneettisen erityisominaisuuden? Miten se sortaa muiden oikeusturvaa ja urheiluhenkeä?

Jos tämä ajattelu hyväksytään yhden geneettisen ominaisuuden kohdalla, avataan logiikka, jolla voisi aivan perustellusti hyökätä monen muunkinlaisen erityisyyden kimppuun.

Myös sen toistelu, että kyseessä on jotenkin vaikea asia, on outoa. Mitä vaikeaa tässä muka on?

Jos on vaikea määritellä raja-arvoa sille, miten erityislahjakas naisurheilija voi olla, olisi asiaan hyvin looginen ratkaisu. Ei yritetäkään vetää mitään keinotekoista rajaa!

Ei huonoa sääntöä pidä tehdä. Ei sitä voi sillä perustella, että ei parempaakaan ole!”

”Lisäksi olisi hyvä laittaa koko kauhukuvia maalaileva keskustelu mittakaavaan. Semenya-keskustelu kuulostaa välillä oudon kohtalokkaalta: jos Semenya saa juosta vapaasti, avataan portit kehitykselle, joka tuhoaa naisurheilun.

Näinhän ei tietenkään ole. Urheilussa menestymiseen vaikuttaa moni muukin tekijä kuin testosteronitaso. Siksi Semenyan kaltaiset geneettiset poikkeukset ovat harvinaisuuksia urheilussakin. Heitä on muitakin kuin Semenya, mutta harva heistä on olympiavoittaja ja ME-nainen.

Mikään yksittäinen geneettinen etu ei tee kenestäkään voittajaa tai ME-urheilijaa….”

“Semenyan tapauksessa ei oteta kantaa miehen ja naisen rajaan. Kysymys on vain suhtautumisesta yhteen erityisominaisuuteen, joka nostaa testosteronitasot luontaisesti korkeammalle kuin naisilla yleensä. Samalla on kysymys yhden kaikkien aikojen lahjakkaimman naisurheilijan kohtelusta yksilönä, hänen oikeusturvastaan ja ihmisarvostaan. Ja heijastusvaikutuksena on kyse naisurheilussa vaikuttavasta vähemmistöstä, siis Semenyan enimmäkseen nimettömistä kohtalotovereista.”

”Urheilussa on ollut tapana laittaa rivit suoriksi, karsia rönsyjä, kasvattaa tietynlaisia kansalaisia. On tietty ajatus siitä, minkälainen on hyvä urheilijapoika ja hyvä urheilijatyttö. Jos muottiin ei mahdu, tulee helposti sanomista.

Nämä asenteet ovat toki alkaneet lientyä, etenkin urheilemisen itsensä tasolla, mutta missä määrin urheilujohtajuus on vieläkään herännyt siihen, että maailma ei ole niin yksinkertainen kuin kansakoulun oppikirjoissa näytti?

Loppujen lopuksi koko inhimillinen helvetti, johon Caster Semenya on joutunut, ei kerro mistään muusta kuin siitä, minkälaisessa murrosvaiheessa kansainvälinen urheiluliike on suhteissaan urheilua ympäröivään todellisuuteen.

Urheilua johdetaan sellaisen sukupolven arvoilla ja maailmankuvilla, joissa normaaliuden rajat ovat kovin ahtaat.”

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Liian hyvä naiseksi – superlahjakkuus pakotetaan hormonikuurille"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*