Mika Nurmelan valinta A-maajoukkueeseen viestii arvojen onttoudesta

Mika Nurmela on kohun keskipisteessä. (All Over Press)

Suomen maajoukkueen kohdalla voisi kirjoittaa nyt – Islanti-, ja Kosovo-otteluiden alla – monesta asiasta. Voisi kirjoittaa, miksei Fredrik Jensen ole A-maajoukkueen mukana kaksoismaaottelussa. Voisi myös kirjoittaa siitä, millaisessa kunnossa Suomen avainpelaajat ovat tällä hetkellä. Voisi kirjoittaa siitäkin, mitä Suomen maajoukkueen valmennustiimi menetti Simo Valakarin lähdön myötä. Voisi myös kirjoittaa Markku Kanervan käyttämistä pelijärjestelmistä ja pelaamisen rakenteesta. Hyvästä maalivahtitilanteesta. Tim Sparvista. Sauli Väisäsestä. Tai vaikka palloliittolaisen peli-identiteetin epäjohdonmukaisuuksista.

Mutta palataan näihin asioihin lehden puolella myöhemmin, ja keskitytään nyt Markku Kanervan yhteen ainoaan päätökseen. Päätökseen valita Mika Nurmela A-maajoukkueen valmennustiimiin.

Voittavan jalkapallon valmennusprosessi lähtee liikkeelle aina samoista asioista, etenee samojen muuttujien kautta ja päättyy samaan asiaan eli siihen, mitä tapahtuu kentällä. Prosessin vaiheet ovat aika vakioita, oli kyseessä maajoukkue, seurajoukkue, ikämiesjoukkue, juniorijoukkue tai ”höntsäjengi”.

Tietysti maajoukkueen valmentamisessa haasteita tuottavat esimerkiksi tiukemmat aikaresurssit sekä se, ettei maajoukkuevalmentajalla ole totaalista kontrollia ja kosketusta pelaajiinsa. Mutta kun leirit starttaavat, on maajoukkuevalmentajan tehtävä sama temppu kuin seurajoukkuevalmentajan: saatava oma joukkue pelaamaan voittavaa jalkapalloa. Prosessin vaiheet ovat vakioita, mutta sisältöjä on muokattava ympäristön asettamien lainalaisuuksien mukaan.

Poikkeuksetta prosessin ensimmäinen taso liittyy toiminnan arvoihin, sekä niiden jalkauttamiseen. Toisin sanoen, valmentajan on luotava toiminnan arvojen kautta joukkueesta minimaailma, jossa vallitsee tietynlainen toimintakulttuuri. Kun puhutaan huippujalkapallosta (tai ylipäänsä huippu-urheilusta), on tuon arvomaailman luomisessa hyvin vähän liikkumavaraa. On tietysti nyanssieroja, mutta kaikki huippujalkapalloprosessit lähtevät kaikkensa antamisesta, kollektiivisuudesta, sitoutumisesta, kurinalaisuudesta, sekä urheilullisuudesta. Nuo viisi asiaa voisivat hyvin olla lakisääteiset huippujalkapallon toimintakulttuurilliset minimivaatimukset.

Kun joukkueesta on luotu maailma, jossa arjen toiminta lähtee noiden viiden asian kautta, ollaan jo pitkällä. Tai sanotaan niin, että ilman noita viittä asiaa – esimerkiksi urheilullisuutta – on kansainvälisessä huippujalkapallossa mahdotonta menestyä. Puhumattakaan, että kun kyseessä on maajoukkue, on pohdittava myös sitä, mitä toiminta viestii ulospäin. Maajoukkue on maan arvokkain jalkapalloilullinen organismi. Sen toiminta kertoo paljon siitä, millainen maan jalkapallon toimintakulttuuri noin niin kuin laajemmissa silmänaloissa on.

Noiden viiden asian jälkeen – oli kyseessä maajoukkue tai seurajoukkue – valmennusprosessissa siirrytään teknisempiin asioihin, ja aletaan edistää sosiaalista, henkistä, taktista, teknistä ja fyysistä puolta.

Huuhkajien kohdalla on jokaisen valmentajan kohdalla puhuttu, kirjoitettu ja debatoitu teknisestä ja taktisesta puolesta. Milloin on joulukuusi ollut vinossa, pelaajien peruspelitaidot hukassa, tai pelivire heikko. Mutta, kun Markku Kanerva nimesi A-maajoukkueen valmennustiimiin Mika Nurmelan, on keskustelu siirrettävä brutaalilla tavalla kaikkien syvällisempien tasojen ohitse sinne prosessin ensimmäiselle – toiminnan arvojen – tasolle.

Heinäkuun lopussa pelattiin Iisalmessa Kai Pahlman-turnaus. Tuossa turnauksessa pelasivat C15-ikäluokan parhaat joukkueet, ja turnauksessa suoritettiin myös pelaajatarkkailua. Pelaajatarkkailua teki muiden muassa Palloliiton palkkalistoilla oleva Mika Nurmela.

Turnauksen aikana usealta paikalla olleelta taholta tuli viestejä, että Nurmela olisi esiintynyt tapahtuman yhteydessä puolijulkisesti humalassa. Ottamatta kantaa, oliko Nurmela humalassa tai ei, pelkästään jo noin usealta taholta tuleva epäily on asia, jota ei voi sivuuttaa. Nurmela ei ollut alle 15-vuotiaiden vuoden tärkeimmässä kotimaisessa turnauksessa edustamassa itseään, vaan Palloliittoa ja koko suomalaista huippujalkapalloa. Siksi hänen julkinen esiintyminen viestii – halusipa Nurmela sitä itse tai ei – niitä arvoja,  joiden päälle Palloliiton ja maajoukkueen prosessien tulisi rakentua. Humalahakuinen oluenjuonti tuollaisen tapahtuman yhteydessä on kaukana urheilullisuuden arvoista.

Jos kelaamme aikaa hieman taaksepäin, muistamme, kuinka ruotsalaistoimittajat huomauttivat Suomen maajoukkueen henkilöstöön kuuluvien jäsenten oluenjuonnista kesken maajoukkueleirityksen. Silloinkin viestittiin arvoja. Myös Nurmela viestitti Iisalmessa arvoja – kuten teki myös Markku Kanerva valitessaan Nurmelan A-maajoukkueen valmennustiimiin. Valitettavasti ne arvot ovat kaukana tämän päivän huippujalkapallosta.

Kanervan päätöksellä on nyt kaksi tulemaa. Ensimmäinen on se, että valmennusprosessi on jo ennen ottelua edeltävää leiritystä perustuksiltaan mätä. Jos arvomaailman pohja ei ole samassa linjassa laadukkaan huippujalkapalloprosessin kanssa, kuinka sen päälle voi rakentaa ammattimaisen prosessin? Arvomaailmaa seuraavat vaiheet prosessissa jäävät todennäköisesti vajaiksi, koska talossa ei ole perustukset kunnossa.

Toinen tulema on se, että Kanervan johtamasta prosessista tulee tällä hetkellä mieleen lähinnä puolen litran oluttuoppi. Sellaistako prosessia Palloliitto haluaa ja tukee – ja sellaisellako prosessille me viemme suomalaista maajoukkuejalkapalloa eteenpäin?

12 kommenttia kohteessa ”Mika Nurmelan valinta A-maajoukkueeseen viestii arvojen onttoudesta”

  1. Olipa kaiken kaikkiaan surkea kirjoitus! Ontuvia heittoja ilman perusteluita ja antipatia Nurmelaa kohtaan lienee ainoa syy koko vuodatukseen.

  2. Rohkeaa journalismia tarttua tällaiseen aiheeseen. Hyvä!
    Moneesa mediatalossa tätä juttua ei olisi kuitenkaan julkaistu. Miksi?
    Sen pääväite on keskushenkilön väitetty humalatila. Kirjoittaja pitää sitä todistettuna, ja voihan se hyvinkin pitää paikkansa. Jutussa tulisi silti olla kreditoitu, miten kohde itse kommentoi väitettä. Nyt jutun rakenne tuntuu epäoikeudenmukaiselta valkkua kohtaan.
    Koska kyse ei ole nopeasta sähkeuutisesta vaan kommenttityyppisestä tekstistä, niin jutun julkaisemista voisi ehkä roikuttaa kunnes saa vastauksen / kunnes käy selväksi että kohde kieltäytyy kommentoimasta.

  3. Kasvatusalan ammattilaisena, isänä ja intohimoisena jalkapalloihmisenä olen sitä mieltä että alkoholi ei kuulu missään tapauksessa urheilutapahtumiin ainakaan toimijoiden osalta, eikä senkään vertaa nuorten/lasten tapahtumiin! Jos jutun mukaisia tapahtumia on jossain ollut tai tulee vastaan tulee niihin reagoida välittömästi ja toimia.

    Kuitenkin tällaisessa yhteydessä esiin nostettuna ja kirjoituksen mukaan täysin kuulopuheisiin perustuvana tällaiset nostot ovat mielestäni ala-arvoisia ja epäreiluja! Noilla perusteilla arvojen onttouden liitän näin ollen ainoastaan journalismiin. Toivon todellakin ettei Elmon linja jatkossa ole tämän suuntainen.

  4. Olen samaa mieltä kirjoituksen kanssa yleisesti, mutta tämä kohta pisti hieman miettimään; “Ottamatta kantaa, oliko Nurmela humalassa tai ei, pelkästään jo noin usealta taholta tuleva epäily on asia, jota ei voi sivuuttaa.” Monet sairaudet ja lääkitykset saattavat saada ihmisen käytöksen vaikuttamaan humalaiselta – entä jos kyseessä onkin jompi kumpi noista? Jos tällainen paljastuisi, olisi ylläoleva kirjoitus aika mauton Nurmelaa koskevalta osuudeltaan.

  5. Ilmeisesti jutun idea on se, että jo esiin nousseet epäilyt kyseisen henkilön humalatilasta sekä mielikuvista, jotka nousevat pintaan liittyen palloliiton toimintakulttuuriin ja arvoihin kyseisen henkilön valinnan myötä.

    Toki on mahdollista takertua muotoseikkoihin henkilöön menevästä kritiikistä, sekä kyseenalaisesta todistuspohjasta liittyen tämän henkilön mahdolliseen humalassa toikkarointiin palloliiton edustajana. Toisaalta jo se, että toimittaja on katsonut tarpeelliseksi tällaisen jutun kirjoittaa saa ainakin minut mietteliääksi.

    Ilmeisesti suomalaisella huippu-urheilulla on edelleen se suurin ongelma eli täysin sairas asenne- ja kulttuuri-ilmasto, joka ei osaa kunnioittaa huippu-urheilun lainalaisuuksia ollenkaan.

  6. Tyypillistä entisen Urheilulehden linjaa, jota nyt kokeillaan Elmon myynninedistämiseen. Nostetaan kohua ja kampanjaa, jotta saadaan lehdelle huomiota. Sillä ei ole mitään väliä, onko asiassa perää tai kärsiikö jonkun maine. Kassakoneen raksutusta odotetaan niin epätoivoisesti. Sama linja oli räikeimmillään 2000-luvulla, kun Urheilulehti aloitti silloin vielä menestyvän Antti Muurisen vastaisen kampanjan, huippuna kansikuva jossa Timo Liekoski oli valmiina astumaan Muurisen tilalle! Se siitä asiantuntijuudesta. Nolottaa Jukka Röngän puolesta. Mies teki Veikkaajasta huippulehden, mutta sen jälkeen on taso laskenut ja toimittajamoraali kadonnut. Valitettavasti. Vaihtoehtokin olisi: Elmo voisi olla ihan oikeasti asialehti, joka kilpailisi uskottavuudella ilman keksittyjen sensaatioiden tuomaa mahdollista pikavoittoa. Ei aina tarvitse keksiä jotain uutta ihmetermiä tai omasta päästä kehittää jotain paljastusta milloin minkäkin asian mädännäisyydestä. Sellainen on pitkän päälle lukijan aliarvioimista, varsinkin kun vertailukohtana on nykyinen Urheilulehti.

  7. Samaa kuraa eri kansissa. Yksinpuhujien aatelinen, leppälahti taas vauhdissa.

  8. Täysin oikealla asialla. Ihan käsittämätöntä valita Nurmela tuolla valmennuskokemuksella maajoukkueen mukaan, niin millä kokemuksella?
    Muutenkin Nurmelan tyyppiset…Hyypiä, Litmanen—>kunnon kritiikkiä ei anneta, ei uskallusta?
    Jussi, sinuun on luotto että nämä kivet käännetään: Nurmela nyt korkattu…eli Hyypiä, Litmanen, ja varsinkin Tommi Kautonen—>annetaampa palaa!

  9. Hei!
    Nyt ihan oikeasti. Ethän sinä millään voi kirjoittaa /julkaista tuollaista schaissea ilman varmaa totuuspohjaa. Missä näyttö siitä, että Nurmela on ollut todellakin humalassa tuossa tapahtumassa?

  10. Vanhan Urheilulehden linja jatkuu: asianosaisilta ei kysytä mitään (Nurmela, Palloliitto). Surkeaa journalismia, alan etiikan vastaista. Kuten VUL:ssä, jutut ilmeisesti kirjoitetaan pimeässä kellarissa ilman kontaktia ihmisiin, urheilijoihin tai ulkomaailmaan. Aihe ja aihio hyvä, juttu tuollaisenaan ala-arvoinen.

  11. Miksi Leppälahden kirjoituksia edes julkaistaan? Tällä kertaa mentiin taas riman alta pahemmin kuin kukaan olisi voinut edes kuvitella olevan mahdollista.

    En todellakaan tilaa lehteä niin kauan kuin helppoheikkien suoritukset saavat palstatilaa. Oikeasti, lukijoiden aliarvioimisellakin on rajansa.

  12. Nykyinen tilanne on hyvä; kirjoittaja kirjoittaa toiseen lehteen kuin mitä minä luen.

    Tuleman housuihini Urheilusanomia/Urheilulehteä lukiessani.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*