Mikä vaivaa HJK:ta?- viiltävä analyysi osoittaa Mika Lehkosuota

FC Inter tyrmäsi HJK:n Suomen cupin finaalissa 1-0. (© All Over Press)

Elmo.fi julkaisee Jussi Leppälahden analyysin HJK:n alkukauden ongelmista. Juttu julkaistiin 11.5. ilmestyneessä ELMO-lehdessä. Tilaa Suomen kovin jalkapallomedia tästä — 30 euroa 3 kuukautta!

HJK LÄHTI KAUTEEN kovin odotuksin, mutta sen alkukauden kulku on ollut raju pettymys. Tulokset ovat olleet jotain muuta kuin odotettiin, mutta vielä suurempi pettymys on ollut se, millaista HJK:n pelaaminen on ollut kauden ensimmäisten viikkojen aikana.

HJK ei ole mikä tahansa suomalaisjoukkue. Se on asettanut itse itselleen viime vuosien onnistumisten ja sanomisten kautta mittatikun, jossa tyydyttävä suoritus on pohjoiseurooppalaisen suurseuran tyylinen suoritus. Lisäksi viimevuotinen ylivoimainen mestaruus asetti tällä kaudella entistä kovemmat odotukset: pelin piti kehittyä edelleen – ja HJK:n olla Veikkausliigassa vieläkin ylivoimaisempi kuin viime kaudella. 

HJK:lla on keskeinen asema suomalaisen jalkapallon pelillisenä veturina. Sen on resurssiensa takia näytettävä, millä tasolla Suomen jalkapallon absoluuttinen pelillinen evoluutio menee. HJK on viimekautisen menestyksensä takia tällä kaudella joukkue, jonka harteille ladataan suomalaisjalkapallon menestys europeleissä. 

Tähän peilaten HJK on ollut hapuilevalla tavalla erittäin vaisu. 

H JK:n alkukauden vaisuus näkyy kaikissa tilastoissa. HJK teki viime kaudella pitkälti yli kaksi maalia ottelua kohden. Tällä kaudella maaleja oli seitsemän ensimmäisen kierroksen jälkeen syntynyt keskimäärin vain 1,3, mikä oli vasta sarjan kuudenneksi korkein lukema. 

Ylivoimaisesta hyökkäyskoneistosta sarjan kuudenneksi tehokkaimmaksi joukkueeksi!

HJK:n hyökkäyspelin tason lasku on yksi tämän Veikkausliiga-kauden suurimmista pommeista. 

Pommin takana on loogisia syitä, joista valmennusjohto ei ainakaan vielä ole osoittanut olevansa perillä. Siksi HJK:n pelissä ei ole tapahtunut kevään aikana juurikaan kehitysaskeleita, vaan samat ongelmat ovat vaivanneet sitä koko alkukauden.

HJK on joutunut tällä kaudella kohtaamaan uudenlaisia haasteita, sillä vastustajat olivat viime kauden jälkeen pakotettuja terävöittämään puolustuspelisuunnitelmiaan HJK:ta vastaan. 

Viime kauden ylivoimainen jyräys sai aikaan sen, että vastustajat laskivat mahdollisuutensa HJK:ta vastaan piilevän vain ultramatalassa blokkipuolustamisessa. Jokainen vastustaja on vetänyt linjat alas välittömästi pallonmenetysten jälkeen.

Näin teki myös KuPS, joka muuten luottaa puolikorkeaan tai korkeaan prässipuolustamiseensa.

Osa vastustajista on rakentanut ultramatalan blokkinsa 5–4–1-, osa 5–3–2-ja osa 4–4–2-muodossa. HJK:n on pitänyt avata vastustajien viime kautta matalammalla olevia täyden joukkueen blokkeja. Nämä ultramatalat puolustusblokit ovat johtaneet siihen, että HJK:n on pitänyt edetä ja luoda laadukkaita maalipaikkoja entistä pienemmissä tiloissa.

HJK:n hyökkäyspelin ongelmien vyyhti on Veikkausliigan mittakaavalla erittäin haasteellinen, sillä tämä on Veikkausliigan historiassa ensimmäinen kerta, kun jonkun joukkueen hyökkäyspelaamiseen reagoidaan näin rajulla tavalla. 

Vaikka haaste on uusi, se on ratkaistavissa. Ratkaisu löytyy HJK:n luomien maalipaikkojen kuvasta ja siitä, miten HJK maalipaikkoihinsa pyrkii pääsemään. Siinä on isoja kysymyksiä ja puutteita.

Vaikka HJK on tehnyt vasta kuudenneksi eniten maaleja ottelua kohden, se on ollut vastustajan rangaistusalueella eniten kaikista joukkueista. HJK on myös laukonut 100 laukausta, mikä on Veikkausliigassa ylivoimaisesti eniten. 

Mutta sitten tulevat ne ongelmat – laukausten laatu ja osumatarkkuus. 

HJK:n konversio laukauksista maaleiksi on Veikkausliigan toiseksi huonoin, alle 10 prosenttia. Se laukoo ylivoimaisesti eniten, 16,3 kertaa ottelussa, mutta vain 5,3 laukausta menee maalia kohti. Prosenteiksi muutettuna luku 33, kun Veikkausliigan keskiarvo on 38 prosenttia. Kun 16,3 laukauksesta poistetaan maalia kohti menneiden laukausten lisäksi blokatut ja tolppaan osuneet laukaukset, tulos on tyrmäävä: HJK laukoo 7,2 kertaa ottelussa maalin ohi. Se on sarjan isoin lukema. 

Vastustajat blokkaavat HJK:n laukauksista peräti 3,3, mikä on sarjassa kolmanneksi isoin lukema.

Rangaistusalueen sisältäkin HJK on tehoton, sillä sen 9,2 boksista lähtevästä laukauksesta menee maalia kohti vain 3,2. Se tarkoittaa, että osumatarkkuus maalia kohti boksin sisältä on vain 35 prosenttia, kun Veikkausliigan keskiarvo on 46 prosenttia.

Lukemista ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: HJK hutkii hurjasta laukaisumäärästä valtaosan ohi maalista tai päin puolustajia. 

Oleellinen kysymys on se, mistä se johtuu?

SELITYS on monimutkaisempi kuin se, että hyökkääjät olisivat tehottomia tai heikkolaatuisia. Ongelman ydin on siinä, että HJK ei pysty luomaan sellaisia laadukkaita maalipaikkoja, joista olisi mahdollista osua maalia kohti ja verkon perukoille paremmilla onnistumisprosenteilla. 

HJK on epäonnistunut ultramatalia blokkeja vastaan pelatessaan etenkin hyökkäysten rakenteluvaiheessa. Optimaalisessa rakentelussa joukkue luo tilaa, etenee tiloihin ja luo tiloista laadukkaita maalipaikkoja. Tämä ketju ei ole HJK:lla toiminut.

Esimerkiksi FC Lahti -ottelussa HJK syyllistyi hitaalla tempolla syöttämiseen syöttämisen takia, minkä seurauksena sen rakentelu oli tehotonta.

Kun Lahden ylimpien pelaajien vastuualueet olivat ensimmäisellä jaksolla vielä sekaisin, olisi HJK:n toppareiden pitänyt luoda tilaa kuljettamalla palloa ja liikuttamalla vastustajan keskikenttiä tulemaan palloa vastaan. Näin keskikenttälinjan sivulle tai selustaan olisi muodostunut tilaa, johon olisi voitu edetä ja johon syöttää. Faith Friday Obilor ja Valtteri Vesiaho olivat kuitenkin pallon kanssa passiivisia ja syöttivät syöttämisen, eivät pelin edistämisen, takia. Ja he tekivät sen hitaalla tempolla.

Esimerkiksi vastaan tuleva 5–4–1-muoto murretaan kuljettaen vastustajan keskikenttälinjan väleihin, ja pelaamalla niihin tiloihin, joita linjasta nostavat vastustajan keskikenttäpelaajat taakseen jättävät. Jos laitahyökkääjä nostaa paineistamaan pallollista topparia, pitää ahdinkoon laittaa vastustajan laitalinkki. Jos keskikenttä nostaa paineistamaan pallollista topparia, täytyy ahdinkoon laittaa vastustajan nostaneen keskikentän takana oleva keskuspuolustaja.

5–3–2-muodon hajottamisessa oleellista on juoksuttaa kolmen keskikenttäpelaajan linjaa puolelta toiselle, jolloin painottoman puolen sisäkaistalle on herkullista edetä.

HJK:n olisi selkeämpien keinojen ohella ymmärrettävä, että jatkuvan temmon jalkapallo tappaa taitotasoltaan heikommat vastustajat ennemmin tai myöhemmin. Tempo tarkoittaa jalkapallossa peliteot per aikayksikkö, mikä erottelee yksittäisten pelitekojen korkeimman intensiteetin ohella jyvät akanoista huippujalkapallossa. 

HJK tekee pelitekoja kuitenkin aivan liian hitaasti ja ilman selviä pallonhallinnan tempoa nopeuttavia automaatioita. HJK esimerkiksi syöttää 13,9 syöttöä pallonhallintaminuuttia kohden, mikä on sarjassa vasta kuudenneksi nopein syöttötempo.

Entä missä ovat pitkät ja diagonaaliset tilaa voittavat syötöt? Kuinka monta kertaa esimerkiksi Evans Mensahille on pelattu painottomalle puolelle pitkä syöttö, jolloin vastustajan laitapuolustaja olisi häntä vastaan yksin?

Kun rakentelu ei tuota laadukkaita etenemisiä laadukkaisiin tiloihin, on maalipaikkojen luominenkin astetta vaikeampaa.

HJK on keskittänyt tällä kaudella hämmentävän paljon. Viime kaudella se keskitti 12 kertaa ottelua kohden, mutta tällä kaudella keskityksiä on tullut peräti 15 ottelussa. Näistä keskityksistä menee omille 4,5. 

Se herättää kysymyksen, ovatko keskitykset laitimmaiselta laitakaistalta oikeasti yksi strateginen keino keino luoda maalipaikkoja, vai onko se vain merkki pelaajien turhautumisesta uuteen tilanteeseen? HJK saa harvoin tarpeeksi numeraalista voimaa keskitysten päähän, mikä kertoo siitä, ettei pelaajilla olisi selkäytimessä automaatioliikkeitä laisinkaan keskityksiä päättelemään.

Keskittäminen on muutenkin kyseenalainen ratkaisu, sillä HJK:ssa ei ole hyvää päällä viimeistelijää eikä toimivaa kakkospallostrategiaa keskitysten jälkeisiin irtopalloihin. 

Mika Lehkosuo ja kakkosvalmentaja José Riveiro ovat nyt isojen, joskin ratkaistavien kysymysten äärellä: Luottaako HJK nyt David Moyesin tai Sean Dychen kaltaisten valmentajien maalipaikkojen luomisen filosofiaan, vai onko se kiinni moderneissa todennäköisyyksissä? Sille on syynsä, miksi maailman huippujoukkueet keskittävät laitimmaisilta laitakaistoilta pään korkuisia kaaripalloja todella vähän nykyjalkapallossa.

Yksi keino päästä maalipaikoille on ohittaa laitakaistoilta vastustajien laitapuolustajia ja tätä HJK:n täytyisi osata käyttää paremmin. Oikealla pelaava Mensah on kentällä isosti tästä syystä. Mutta Mensahilla on yksi ongelma: hän ei ohita. 

Mensah on Veikkausliigan laitapelaajien vertailussa ohittajana keskitasoa. Hänellä on ottelussa keskimäärin 2,8 ohitusyritystä, mutta hän pääsee ohi vain 0,8 kertaa.

Olipa syy Mensahissa tai HJK:n pelin rakenteissa, hänestä ei saada tällä hetkellä läheskään kaikkia tehoja irti.

HJK on tehnyt prosentuaalisesti enemmän maaleja boksin ulkopuolelta kuin mikään muu joukkue Veikkausliigassa. Kaukolausten varjopuolena on kuitenkin se, että HJK hukkaa ottelussa keskimäärin seitsemän maalipaikkaa laukomalla kaukaa liian pienillä todennäköisyyksillä.

Kaiken tämän taustalla on se, että HJK:n hyökkäyspään pelaajien pelaaminen on hyvin staattista, eikä heidän toisiaan täydentävä liikkuminen toimi. Esimerkiksi Lahtea vastaan näki jo viiden minuutin pelin jälkeen, ettei HJK:lle tule helppoa iltaa. Filip Valenčič oli houkutellut Lahden vasemman puolen topparin irti linjasta, mutta Amr Gamal seisoi 20 metrin päässä staattisena ja ilman aikomusta liikkua Valenčičin liikkeen luomaan tilaan vastustajan selustaan.

MIKA LEHKOSUO sanoi pelin jälkeen, että HJK:n on lisättävä vastustajan selustaan suuntautuvia liikkeitä. HJK:n on selusta-alueiden lisäksi saatava lisää liikkeitä myös ykkösmaalintekoalueelle silloin, kun pallo sinne on tulossa. Liikkumisen ohella HJK:n on pohdittava päätöksentekoaan viimeisellä kolmanneksella. 

Lehkosuo on varmasti tuhonnut rotaatiollaan ison osan hyökkäämisen yhtenäisyydestä ja hyökkäämisen positiivisesta aggressiivisuudesta. Nämä tekijät ovat johtaneet siihen, että hyökkäyspeli on jumissa ja peli-ilme vaillinainen. 

Korjatakseen peliä Lehkosuon on katsottava tiukasti peiliin. Hänen on löydettävä oikea tapa peluuttaa ja johtaa materiaaliaan kohti positiivista aggressiivisuutta.

Taustalla on ehkä kaikista merkittävimpänä asiana se, että joukkueen on luotettava paremmin pelin todennäköisyyksiin. Lehkosuon on saatava pelaajat uskomaan niitä silloinkin, kun vastustajan matala blokki ja pienet tilat tuskastuttavat heitä.

Lehkosuon on pohdittava myös, miten parempi toisiaan täydentävä liikkuminen johtaisi korkeampien todennäköisyyksien toimintaan viimeisellä kolmanneksella.

Ei olisi yllätys, että HJK kohentaa peliään kauden mittaan. Mutta se vaatii Lehkosuon alastomuutta peilin edessä.

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Mikä vaivaa HJK:ta?- viiltävä analyysi osoittaa Mika Lehkosuota"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*