Raimo Summanen: Kapea kaukalo on vaarallinen pelille ja pelaajille

© All Over Press

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ilmoitti keskiviikkona, että vuoden 2022 MM-kisat ja olympiaturnaus pelaataan kapeassa kaukalossa, jonka leveys on 26 metriä ja pituus 61. Elmo julkaisee uudelleen Raimo Summasen Elmossa 24.1.2019 julkaistun jutun, jossa Summanen tyrmää suunnitelmat.

 

Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja René Fasel paljasti nuorten MM-kisoissa, että vuoden 2022 olympiaturnaus ja Suomessa pelattava MM-turnaus aiotaan pelata kapeassa kaukalossa. Paljastus ennakoi siirtymistä kapeisiin kaukaloihin myös SM-liigassa.

On hyvä, että jääkiekossa pohditaan lajin kehittämistä. Valitettavasti jääkiekossa on tehty monia isoja ratkaisuja pelkästään fiilispohjalta. Kaiken lisäksi päätöksiä tekevät usein ihmiset, jotka eivät tunne pelin sisäistä dynamiikkaa. Päätetään kyllä, mutta ei tiedetä, mitä päätöksistä oikeasti seuraa.

Tästä on hyvä esimerkki 1990-luvun lopulla tehty keskiviivan paitsion poistaminen. Pelistä haluttiin viihdyttävämpää, ja otteluissa haluttiin nähdä enemmän maaleja. Todellisuudessa kävi juuri päinvastoin: maalipaikat putosivat 8–10 prosenttia, ja sitä kautta putosivat myös maalimäärät.

Toinen samanlainen esimerkki oli siniviivan nostaminen metriä ylemmäksi eli keskialueen kaventaminen kahdella metrillä. Jääkiekko oli ennen keskialueen kaventamista kolmen alueen peliä, mutta nyt peliä pelataan käytännössä vain hyökkäys- tai puolustusalueella. Keskialue on ”ei kenenkään maata”, joka ylitetään mahdollisimman nopeasti. Samalla pelistä on hävinnyt yksi taktinen elementti, keskialueen pelaaminen, ja pelistä on tullut kentän edestakaisin sahaamista ja jommassakummassa päässä pyörimistä.

Myös kaukalon kaventamisessa ollaan vaarallisella tiellä. Jos tämän suuruusluokan uudistus tehtäisiin ammattimaisesti, päätöksen pitäisi perustua tutkittuihin faktoihin ja dataan. Tällä hetkellä tällaista tutkimustietoa tai faktaa ei ole kuitenkaan kenelläkään.

 

Kapeaan kaukaloon liittyy kaksi vaarallista asiaa: se, mitä se tekee pelille ja mitä se tekee pelaajille.

NHL:ssä pelataan tällä hetkellä kaukalossa, joka on 26 metriä leveä ja 61 metriä pitkä. Ongelmana on juuri kaukalon leveys. Suomessa ja Euroopassa kaukalot ovat valtaosin 2–4 metriä leveämpiä. Vaikka ero kuulostaa pieneltä, se on silti kriittinen.

Kapean kaukalon ongelma taktisessa mielessä on, että kapeus tekee sivuttaisliikkeen hyödyntämisen vaikeaksi, usein mahdottomaksi, sillä sivuttaissuuntaiselle pelaamiselle ja sivuttaisliikkeille ei ole tilaa eikä aikaa. Muutenkin sivupaineen antaminen ja sivusta kiilaaminen helpottuvat merkittävästi.

Sivuttaisliike on kaikissa pallopeleissä ja jopa nyrkkeilyn ja painin kaltaisissa yksilölajeissa keskeinen taktinen elementti, sillä se mahdollistaa yllätykselliset taktiset ratkaisut.

Kun jääkiekosta karsitaan pois sivuttaisliike, se muuttaa pelin jyräämispeliksi, jossa vauhdit nousevat koko ajan. Kun vastustajia ei voida kiertää, kiekkoa on pakko lyödä rännejä pitkin ylöspäin. Pelistä tulee, kuten NHL:ssä on tapahtunut, äärinopeaa päädystä päätyyn luistelemista. Peli on jo nyt niin nopeaa, että kysymys ei ole enää aina pelaamisesta, vaan koheltamisesta. Kiekkoa on pakko pelata yhdellä kosketuksella ja usein roiskimalla, koska aikaa ja tilaa muuhun ei ole, eikä kiekkoa ole vara menettää omalla puolustusalueella.

Sivuttaisliikkeen merkityksen pienentyminen on muuttanut myös puolustamispelaamisen luonnetta, koska kiertämisen mahdollisuutta ei käytännössä ole. Hyökkäävä pelaaja voidaan pysäyttää huomattavasti helpommin joko taklaamalla tai säkittämällä hyökkäykseen osallistuvat pelaajat. Pelissä ei enää nähdä hienoja taktisia hyökkäyspelikuviota, sillä ne on helppo tuhota jo kolmen tai jopa kahden pelaajan voimin.

Samalla kun peli on muuttunut enemmän jyräämispeliksi, on fyysisen pelaamisen ja fyysisen koon merkitys alkanut uudelleen nousta.

Kun NHL:stä karsittiin uusien sääntöjen avulla mailahäirintäpelaamista, se nosti taitopelaamisen merkitystä. Nykyinen kehitys korostaa sen sijaan pelaajan kokoa ja fyysisyyttä. Tästä hyvä esimerkki on Boston Bruinsin 207-senttinen slovakialaispuolustaja Zdeno Chára. Hän on ollut luistelutaitonsa ja liikkumisensa vuoksi MM-kisoissa ja olympialaisissa isolla jäällä vaikeuksissa. NHL:ssä hän sen sijaan menee edelleen, 41-vuotiaana, täydestä, sillä kapeassa kaukalossa hän saa fyysisyytensä ja ulottavuutensa vuoksi anteeksi luistelussa ja liikkumisessa olevat puutteensa.

 

Kapea kaukalo ei poista kokonaan pienikokoisia taitopelaajia NHL:stä, mutta heiltä vaaditaan samanlaisia maagisia ja täysin poikkeuksellisia taitoja, kuten Sebastian Aholla. Sellaiset pelaajat ovat nyt ja jatkossa harvassa.

On myös hyvä kysymys, mihin suuntaan pelaajien roolitus jatkossa kehittyy. Nyt NHL:ssä puhutaan vielä yleispelaamisesta, mutta tulevaisuudessa esimerkiksi Ahon kaltaisista pienikokoisista taitopelaajista saatetaan hyvinkin tehdä ylivoimapelaamisen erikoismiehiä, jotka pelaavat vain yv:tä. Kun kentällä on enemmän tilaa, heidän ominaisuutensa pääsevät paremmin esille kuin 5 vastaan 5 -pelissä.

Jäähyjen merkitys on muutenkin koko ajan noussut. Jos tilastoista poistetaan pelien ratkeamisen jälkeen tehdyt maalit ja maalipaikat, NHL:ssä syntyy 5 vastaan 5 -pelissä tasaisissa otteluissa keskimäärin noin kymmenen maalipaikkaa per joukkue. Maaleiksi muutettuna se tarkoittaa laskennallisesti yhtä maalia kummallekin joukkueelle. Loput maaleista tehdään erikoistilanteista.

Erikoistilanteet kuuluvat jääkiekkoon, mutta niissä on yksi ongelma: vaikka valtaosa jäähyistä on selkeitä, toisessa päässä on paljon tulkinnallisia ratkaisuja. Kun ottelut ratkaistaan pitkälti erikoistilannepelaamisen kautta, silloin tuomareiden merkitys otteluiden lopputuloksen kannalta ylikorostuu, mikä on vastoin urheilun sisäistä logiikkaa.

 

Toinen iso ongelma kapeissa kaukaloissa on herkempi asia, päävammat. NHL ei ymmärrettävästi pidä asiasta ääntä, mutta sisäpiirissä ongelma tiedostetaan.

Ongelman tekee NHL:n kannalta haasteelliseksi se, että kysymys ei ole tahallisuudesta, vaan pelin dynamiikan synnyttämästä ongelmasta. Pelaajat ovat nopeampia, varusteet ovat keventyneet ja luistinten terät ja jopa jää ovat kehittyneet sellaiseksi, että pelaajien absoluuttinen luistelunopeus on kasvanut.

Kun tämän päälle lisätään kapeiden kaukaloiden vaikutus pelin ja pelaamisen nopeuteen, pelissä syntyy jatkuvasti vaarallisia taklaustilanteita. Kovassa vauhdissa olevan pelaajan on pakko keskittyä kiekkoon, jolloin hän ei välttämättä näe kuolleista kulmista tulevia taklauksia. Juuri nämä, täydessä vauhdissa oleviin pelaajiin kohdistuneet taklaukset, jotka useimmiten ovat sääntöjen mukaisia, aiheuttavat päävammoja.

Jääkiekon kannalta ongelma on vakava. Jos peli synnyttää tilanteita, joista seuraa pahimmillaan vakavia päävammoja, asialle on tehtävä jotakin. Jos tapauksia tulee päivänvaloon koko ajan enemmän ja enemmän, on väistämätöntä, että esimerkiksi vanhemmat alkavat jossain vaiheessa pohtia, kannattaako lasta ylipäätään viedä sellaiseen harrastukseen.

Ongelmaan ei ole vielä reagoitu tosissaan, mutta sekin päivä tulee. Jos peliä ei voida enää hidastaa, varsinkaan kapeissa kaukaloissa, silloin ainoaksi todelliseksi keinoksi jää taklausten kieltäminen avojäällä. Pehmennetyt laidat ovat tervetullut uudistus, mutta ne eivät poista avojäällä tapahtuvia taklauksia ja niihin liittyviä päävammojen riskiä.

 

René Fasel perusteli kapeampaan kaukaloon siirtymistä sillä, että kannattajat haluavat jääkiekkoon lisää viihdettä. Tällöin olisi tietenkin hyvä määritellä, mitä viihde tarkoittaa jääkiekossa.

NHL:ssä pelattava jääkiekko voi hyvinkin sopia pohjoisamerikkalaiseen viihdekäsitykseen; mennään päästä päähän, tilanteita syntyy koko ajan, tulee maaleja, nähdään taklauksia ja on kahinoita. Nähdään siis koko ajan actionia, toimintaa.

Nykyjääkiekko, varsinkin NHL:ssä, on kuitenkin jo niin nopeaa, että ihmissilmän on vaikea ja usein jopa mahdoton nähdä kiekkoa ja pelin sisällä tapahtuvia jääkiekkoilullisia hienouksia. Jopa ammattivalmentajien on parempi seurata peliä tv-ruudusta tai digilaitteiden avulla.

Kaukaloiden kaventamissuunnitelmat kertovat siitä, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto haluaa kumartaa NHL:lle. Pelistä ja lajista halutaan tehdä NHL:n standardien mukainen eräänlainen McDonald’s-tuote. Siinä kuitenkin unohdetaan, että maailman tähän saakka laadukkainta jääkiekkoa pelattiin vuoden 2014 olympialaisissa Sotšissa – isossa kaukalossa. Toki kyseessä oli lyhyt turnaus, jossa oli mukana maailman parhaat pelaajat, ja ottelut olivat panokseltaan merkityksellisiä, mitkä molemmat tekijät nostavat pelin tasoa. Myöskään NHL:ssä ongelma ei varsinaisesti ole ratkaisuotteluissa, vaan puuduttavissa sarjaotteluissa. Kapea kaukalo mahdollistaa sen, että niissä voidaan pelata peliä tuhoavalla tavalla.

Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä kaukaloiden kaventamista oikeasti ajavat ja mitkä ovat heidän motiivinsa. Se on tässä se iso pihvi.

On ymmärrettävää, että myös Suomessa kaukaloiden kaventamisesta puhutaan suureen ääneen. Jokainen seurajohtaja ja jäähallin rakentaja osaa laskea, kuinka monta maksavaa asiakasta enemmän halliin mahtuu tai kuinka paljon halvempaa neliömäärältään pienemmän hallin rakentaminen on, jos kaukaloa kavennetaan. Kolme tai neljä metriä ei kuulosta paljolta, mutta kun sen kertoo kaukalon pitkällä sivulla, päästään erilaisiin tuoli- ja neliömääriin.

Toinen mielenkiintoinen ulottuvuus kaukaloiden kaventamisessa on sen vaikutus suomalaiseen kiekkokontrolliin perustuvaan Meidän peliin. Asia pitää aukaista joskus juuriaan myöten, mutta kapea kaukalo syö huomattavasti Meidän pelin tehoja. 26 metriä leveässä kaukalossa voidaan puhua jopa 30–40 prosentin tehojen pudotuksesta.

 

Jääkiekkoa voidaan kehittää monella tapaa. Kaukaloiden kaventaminen ei kuitenkaan ole oikea tapa. Se heikentää jääkiekkoa pelinä.

Päättäjien pitäisi mieluumminkin miettiä, että jos maaleja halutaan lisää, pitäisikö silloin mieluumminkin leventää maaleja 4–5 sentillä?

Tai jos kilpailua halutaan lisää, pitäisikö silloin rajoittaa pelaajien määrä 18 pelaajaan, mikä tarkoittaisi siirtymistä kolmella ketjulla pelaamiseen? Se parantaisi pienempien seurojen, paikkakuntien ja maiden mahdollisuuksia menestyä?

Vai pitäisikö tehdä se, mitä NHL:ssä pohdittiin muutama vuosi sitten – siirtyä pelaamaan 4 vastaan 4:llä? Sen jälkeen tila ei olisi ongelma edes kapeissa kaukaloissa.

Vaihtoehtoja kehittää peliä on lukuisia, mutta kaikilla vaihtoehdoilla on yksi yhteinen nimittäjä: niistä ei voida päättää fiilispohjalla, kuten kaukaloiden kaventamisessa ollaan jälleen kerran tekemässä. Ensin vaihtoehdot pitää tutkia ja analysoida, ja päätökset pitää tehdä tutkitun tiedon perusteella.

Se on jääkiekon etu. Tällainen keskustelu ja toiminta eivät.

Teksti: Raimo Summanen

1 kommentti kohteessa ”Raimo Summanen: Kapea kaukalo on vaarallinen pelille ja pelaajille”

  1. Fiksu teksti! Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Kaikesta!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*