Toni Kohonen sittenkin Itä-Länteen – “Ammattimiehen valinta”

© All Over Press

Sotkamon Jymyn lukkarilegenda Toni Kohonen nähdään sittenkin tämän vuoden Itä-Länsi-ottelussa – kiitos Idän valitsijan Janne Vuorisen ammattimaisuuden ja selkärankaisuuden. Vuorisen olisi ollut helppo jättää Kohonen ulos Idän joukkueesta, aivan kuten monet Kohosen jalkoihin urallaan jääneet entiset ja nykyiset lukkarit ja muut “asiantuntijat” olisivat toivoneet.

On totta, että Kohonen ei ole ollut tällä kaudella samanlaisessa vedossa kuin aiempina vuosina. Avainkysymys kuuluu kuitenkin, miksi ei ole? Se on varmaa, että Kohosen taidot lukkarina eivät ole kadonneet talven aikana minnekään. Myöskään Kohosen ikä ei näy hänen syöttötyöskentelyssään tosipaikassa millään tavalla. Se, mikä Kohosen otteita on tällä kaudella leimannut, on ollut tietynlainen virkamiesmäisyys. Aivan, kuten hän ei olisi edes halunnut pelata tosissaan pesäpalloa tällä kaudella. Kohosta voidaan toki syyttää huonosta asenteensa, mutta Kohosen asenteessa on aina toinenkin puoli. Olen tuntenut Kohosen juniorista asti ja joutunut haromaan itsekin joskus hiuksiani hänen omapäisyytensä ja uppiniskaisuutensa takia, mutta Kohosen asenteessa on yksi ehdoton ja tinkimätön piirre – hänen suhteensa voittamiseen. Jos Kohonen kokee, että voiton eteen ei tehdä kaikkea mahdollista, hän alkaa oireilla. Niin hän oireili aikoinaan Kiteellä kesällä 1996, niin hän oireili Sotkamossa kesällä 2003 ja niin hän oireilee Sotkamossa tällä hetkellä. Haukkukaa Kohosta yksilöurheilijaksi ja itsekkääksi oman edun tavoittelijaksi, mutta tuollaisten ihmisluonteiden päälle suurimmat voittajajoukkueet on ennenkin rakennettu. Myös Sotkamossa kannattaisi kysyä, että jos Kohonen oireilee, mistä se kertoo? Onko hän oikeasti vain tyytymätön omaan rooliinsa Jymyssä vai onko hän sitä mieltä, että nykymenolla Jymylle jää tästä kaudesta käteen katastrofi.

Idän valitsija Janne Vuorinen oli itse aikoinaan Kohosen kaltainen särmikäs luonne, ja hän ymmärsi mitä Kohosessa pitää tällä kaudella katsoa. Pitääkö hänessä katsoa Sotkamon Jymyn tämän kauden otteluita ja Kohosen normaalia heikompia esityksiä niissä, vai pitääkö Kohosessa sittenkin katsoa sitä, miten hän pystyy halutessaan vieläkin pelaamaan. Jos lukkareiden työskentelyä voitaisiin mitata sekunteina tai sentteinä, Kohonen ei varmasti olisi tämän kauden tilastokärki, mutta avainkysymys on, onko hän edelleen Suomen paras lukkari?

Siihen kysymykseen on vain yksi vastaus.

Vuorisen valinnat ovat muutenkin erittäin ammattimaisia. Itse olisin jättänyt Joensuun Iiro Kuosan valitsematta, mutta kysymys on painotuksesta. Kuosa on näyttävä etukenttäpelaaja, sillä hän on erinomainen kovissa lyönneissä, mutta ei hän pelinlukijana ole mikään Sami Partanen. Tämä näkyy etenkin pienten lyöntien lukemisessa. Kaiken lisäksi Kuosa on sisäpelissä täysin täytemies, mutta en ala tästä sen suuremmin kinaamaan Vuorisen kanssa.

Lännen valitsija Sami Sirviö on tehnyt myös hyvää työtä. Oikeastaan ainoa isompi ihmettelyn aihe on se, että jos yhdestä seurasta saa olla maksimissaan viisi pelaajaa, miksi siellä nyt on kuusi Vimpelin pelaajaa? Kysymys ei ole millään tavalla kritiikistä Vimpeliä kohtaan, vaan Pesäpalloliittoa kohtaan. Jos tuota sinällään typerää sääntöä voitiin venyttää jollakin verukkeelle kuuteen pelaajaan, niin miksei sitä silloin venytetty kahdeksaan pelaajaan. Vimpelin Teemu Isoketo on tällä hetkellä kiistatta Superin paras kärkimies ja Severi Lassila yhdessä Mikko Kanalan kanssa paras linjan pelaaja. On sääli, että Isoketo ja Lassila eivät saa ansaitsemaansa tunnustusta, vaan joutuvat poljetuiksi jälleen jonkun markkinoinnin ja viihteellisyyden nimissä. Tosin tässä vihteellisyysasiassa kritiikki ei kohdistus vain Pesäpalloliittoon. Saman viihteellisyyden palvonta paistaa läpi Ruudun pesäpallolähetyksistä ja jopa joistakin pelaajista. Onneksi Itä-Lännen valitsijat eivät menneet samaan halpaan, vaan kunnioittivat peliä.

1 kommentti kohteessa ”Toni Kohonen sittenkin Itä-Länteen – “Ammattimiehen valinta””

  1. Janne Vuoriselta oikea valinta. Vaikka Janne Kivipelto on pelannut KPL:ssä kelpo alkukauden, hänellä on vielä pitkä matka Tonin tasolle!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*